Aikaa onkin vierähtänyt sitten viime kerrasta. On ollut kiireinen loppu syksy kaikkine esseineen ja tentteineen. Upeaa aikaa oli kyllä kaiken kaikkiaan koko syksy opistolla ja lähtiessä sieltä tuli hieman haikea olo. Juuri sillä samaisella kokoonpanolla opiston mäellä kun ei enään nimittäin tavata. Osa jatkaa elämäänsä muualla, osa palaa kylläkin opiston arkeen tammikuussa. Itse käymme siellä tuolloin vain pyörähtämässä kaksi viikkoa viettäen aikamme intensiivisellä kurssilla ja yöpyen mökissä. Suksetkin on mukana tuolloin ja parempi oliskin että luntakin löytyisi, jotta ehtisi edes hieman nauttia Suomen talvesta ennen Afrikkaan lähtöä... Nämä terkut sinne yläkertaan;)
Tällä hetkellä työskentelemme ihastuttavassa Hangossa! On ollut pitkästä aikaa mukavaa hoitaa muita kanssa ihmisiä ja harjoittaa omaa ammattiaan. Kaunishan tämä kaupunki on kaikkine vanhoine taloineen. On harmi ettei Suomessa olla enemmänkin panostettu vanhan säilyttämiseen. Kyllä siinä vanhan ajan arkkitehtuurissa on sitä jotain luomoavaa mitä en karuissa betoni seinissä näe.
Matka ja lähtö päivä lähestyy. Ilmassa on odotuksen aikaa. Emme yhä vieläkään tiedä tarkalleen mitkä harjoittelu/-työtehtävämme tulevat olemaan eikä ilmeisesti kotiakaan ole vielä löytynyt. Mutta toivottavasti kaikki tarvittava selvinne ennen lähtöä tai viimeistään paikan päällä. Monesti suunnittelenkin liikaa ja olen joutunut opettelemaan ottamaan elämässä vähän rennommin. Aina ei tarvitse stressata joka asiaa vaan pitää asioiden myös antaa välillä mennä omalla painollaankin. Odotamme myös kovin joululoman alkua ja että pääsemme perheen pariin Ruotsiin. Joulu on ihanaa ja tärkeätä aikaa. Se on aikaa jolloin tulee luvalla rauhoittua ja nauttia lähimmäisten seurasta ja muistella oman elämän päähenkilöä ja Hänen syntymää. Joskus havahdunkin siihen että olen päässyt unohtamaan kuka elämäni päähenkilö on. Tämä itsekeskeinen aika kun haastaa meitä ajattelemaan toisin, yksilön on oltava ja näytettävä olevansa vahva ja itsenäinen. On pärjättävä tarpeen tullen ilman muita, sillä vain heikot turvautuvat johonkin muuhun kuten uskontoon tai Jumalaan. Tämä syksy on kuitenkin tuonnut mukanaan sellaisia haasteita joissa olen joutunut uudelleen toteamaan olevani heikko ja avun tarpeessa. En olekkaan elämäni päähenkilö, tästä olen saannut muistutuksen, en pystykkään tähän kaikkeen itse enkä olekkaan niin vahna kuin luulin, eikä minun edes tarvitse aina sitä olla. Olen joutunut turvautumaan Häneen, puhun siis Jumalastani.
Odottavaisin mielin odotamme myös kaikkea sitä mitä tulemme Afrikassa oppimaan. Onhan se elämä siellä niin erinlaista että on varmasti opittava uusia asioita pakostakin. Odotan itse kovin sitä mitä kaikkea tulen näkemään ja kokemaan. Kaikki ei ehkä tule mielyttämään, köyhyys ja nälkä jotka itä-Afrikassa jyllää parastakin aikaa tulee väistämättä olemaan osa sitä uutta mitä tulen kohtaamaan. Odotan tätä kaikkea siksi koska se on ollut haave pienestä lähtien. Toivon sen olevan myös muutakin kuin vain pelkkä haave ja sen toteutus, odotan sen tulevan osaksi elämäämme myös jatkossa. Toivomme saavamme voimia ja kykyä auttaa ja kohdata niitä ihmisisä joita matkamme varrelle sattuu. Odotamme tämän matkan muuttavan meitä.
