Karibu Kenya

Perillä ollaan ehjinä ja onnellisina. Honeymoon aika Kenyassa on alkanut. Kaikki on uutta ja jännää. Saimme kyllä upean vastaanoton suomi perheeltä ja paikalliset myös ovat olleet suurena apuna monessa käytännön asiassa. Tämä on tuonnut kotoisan olon. Kodista puhen ollen, upea sellainen, on löytynyt ja pääsemme muuttamaan sinne lähi päivinä. On jopa hemmoteltu olo ja hyvin kiitollinen mieli.

Huomenna harjoittelemme matatuun käyttöä joka on täkäläinen mini bussi. Kävimme tänään tutustumassa yhteen harjoittelu paikkaamme. Onnistuimme saamaan hyvän kontaktin lapsiin joka oli meille iloksi. Kenyalaiset ovat mukavia ja helposti lähestyttäviä, tästäpä oppia suomalaiselle. Tulemme asumaan harjoittelu paikan lähellä ja matka sinne taittuu nopeasti matatuulla ja kävelleen. Paikallinnen liikkuminen on mielenkiintoista. Eilen olimme ruuhkassa koska jollakin oli auto hajonnut keskelle tietä ja eikä autoa tietenkään voitu siirtää jostakin syystä. Päällä kanneskellaan matkalaukkuja ja selässä kulkee vauvat värikkäisiin huiveihin kietoutuneena. Kenkiä ei kaikilla ole jalassa ja niillä joilla on värjääntyy kaikki punaiseksi hiekasta. Kävimme tänään Pekan kanssa ensimmäisellä kävely lenkillä, juoksemisesta voi vielä vain haaveilla. Oli huomattavissa korkeuden aiheuttamia oireita. Sormet ja varpaat turposi, hengitys oli raskasta ohueesta ilmasta ja alkoi väsyttää nopeasti. Asummehan 1,8km korekudessa joten syytämme sitä emmekä rappeutunutta kuntoa näin joulun jälkeen.

Lämpöä piisaa ja aurinkoa näkee nyt monta tuntia päivässä joka piristää kummasti. D-vitamiini pillereitä ei tarvitse nyt popsia luvattoman paljon vaan saa nauttia oikeasta auringosta. Mikäs täällä on ollessa? Olen niin ihastunut Kenyaan että voisin muuttaa tänne vaikka heti, pidemmäksikin aikaa! Odottelen tässä että netti toimisi jotta voisin julkaissa tämän suuren ilosanoman, se kun tuntuu tänään takkuilevan. Lupaan laitella kuvia heti kun ehdin sellaisia näpsimään.

Lähtökuopassa

Kohta lähdetään! Siis mitä, kohtako lähdetään? Pienessä vilkkaassa mielessä käy jos yhtä sun toista aatetta näin ylöspäin lähtökuopasta katsellessa. Matkan lähtöpäivä on jo lauantai ja se jos jokin tuntuu oudolta. Niin kauan olen odottanut tätä matkaa, vaivaiset 15-vuotta vain. Odotukset ovat korkealla ja silti halaumme lähteä nöyrinä, aivan kuten suomalaisena pitääkin. Mutta eihän tässä pienet tuuletukset nyt voi haitata, sillä kohta oikeasti lähdetään! Samalla tässä yrittää ymmärtää sen että kohta ollaan aivan erinlaisessa kulttuurissa ja ympäristössä.

Hermoja on kyllä jonkin verran koeteltu tässä viime aikoina lähtösterssin puskiessa otsalle. Mutta löysin oivan vasta lääkkeen: HIIHTÄMINEN! Lunta tuli kuin tulikin Suomeen aivan kuten olin pyytänytkin, Isä on vaan niin paras! Miten teraupeuttista voikaan olla tunti raikkaassa ilmassa, hiihdelleen pitkin Keuruun latuja? Aivan mahtavaa!

Mutta nyt on pakkailtu ja pyykätty viisi tuntia. Aina sitä tulee pakattua liikaa mukaan, niin myös varmaan tälläkin kertaa. Mutta minkäs teet. Saimme tiedon tänään että kotikin on löytynyt ja se jos jokin oli helpottavaa kuulla. Tiesinhän tietysti että se joka tapauksessa järjestyy, mutta olihan se kiva kuulla. Nyt on vielä vähän aikaa seurustella perheen kanssa ennen h-hetkeä. On aika rentoutua ja nauttia puhtaudesta, turvallisuudesta ja kaikesta sellaisesta joka on täällä niin itsestään selvää. Ensi kerralla kirjoittelenkin jo Kenyan maalta! Kuulemiin:)